Kerro hieman itsestäsi ja frisbeegolf-taustasi.

Olen Timo Halonen, 40-vuotias Savosta Espooseen muuttanut viikinki. Perheeni koostuu puolisoni lisäksi 12-vuotiaasta varhaisteinistä. Työn ja fribailun ohessa vietän aikana hyvän ruuan ja matkustelun parissa.

Ensikosketukseni frisbeegolfiin sain Tampereen Epilässä joskun 2005 puolisoni kaverin miesystävältä. Kaitsu oli jo silloin täynnä tunteen paloa lajiin, mutta minuun se ei vielä siinä kohtaa tarttunut. Sain Kaitsun putkikassista muutaman kiekon mukaani, ja niitä tulikin välilllä heiteltyä lähinnä perheen kesken, mutta radoille ei tullut eksyttyä – Talin puttikorit riittivät silloin.



Miksi olet valinnut lajiksesi juuri frisbeegolfin?

Frisbeegolfissa pääsen eroon arjen stressistä ja voin unohtaa kaikki maailman murheen – on vain minä, fribakaverit ja seuraava heitto. Lajissa minua kiehtoo tietenkin lajin helppous. Kehittyminen olikin alussa aivan jäätävän nopeaa, ja uusiin kavereihin tutustui jatkuvasti.

Kehittyminen on jo kääntynyt vahvaan alamäkeen, mutta fribaspiritti koukuttaa vieläkin. Fribassa ehdottamasti parasta on yhteishenki kisoissa ja keljuilu höntsäkierroksilla. Lisää mielenkiintoa lajiin tuo se, että siitä puuttuu elitismi aivan täysin. Kaikki ovat fribaajia ja arjen ammattit ja arvonimet unohdetaan jo lämmittelykorilla.

Millainen on frisbeegolfhistoriasi?

Vuoden 2005 tutustumisen jälkeen kiekot osuivat käteen vaihtelevasti muutaman kerran kesässä, mutta syksyllä 2013 pääsin tutustumaan lajiin uudelleen. Perheen ollessa lomailemassa lyöttäydyin duunikavereiden Hangon reissuun mukaan – Kitin rohkaisemana. Hangossa kiekot osuivat enemmän mäntyihin kuin väylään, mutta sain parantumattoman fribatartunnan. Niin helpolta vaikuttava lätyn viskely antoi uusi onnistumisen tunteita ja kaivoi duunikavereista ihan uusia puolia: Firman rauhallisin kaveri potkaisi reppuaan heittonsa jälkeen ja rikkoi tottakai termospullonsa. Siitähän saatiin lisää aihettaa soittaa suutamme ja pelata kuin maailmanmestarit. Alussa intoa riitti ja peli kehittyi nopeasti. Työpäivien jälkeen ehti loistavasti heittämään useammankin kierroksen ja viikonloppuisin lähdettiin auringon noustessa ja palattiin sen laskettua.

Alussa mentiin ihan omilla ”säännöillä”, mutta nopeasti säännöt alkoivat muuttumaan oikeaan suuntaan ja päästin oikeaan välineurheilun makuun. Tuli laukut, reput ja lopulta fribatuolit ja sateenvarjot. Meidän porukasta Mestari napautti ensimmäisenä uuden vaihteen silmään ja liittyi Viikkareihin. Muut seurasimme hetken päästä perässä ja meno on ollut sen jälkeen aivan loistavaa.

Mikä on hallitustyössä parasta?

Hallituksessa saa mahdollisuuden vaikuttaa lajimme tulevaisuuteen ja kehitykseen. Samalla pääsee tutustumaan mahtaviin ihmisiin.

Mitä jäsen voi tehdä seuran toiminnan varmistamiseksi ja kehittämiseksi?

Viikkari voi pitää huolta omalla käytöksellään, että meidän seuraamme edustetaan aina pilke silmäkulmassa ja fribahengen mukaan. Kotiradasta voi pitää huolta höntsäämisen ohessa nappamalla tyhjät urheilujuomatölkit mukaan. Hallitukselle voi antaa kehitysehdotuksia, palautetta ja auttaa seuraa toteuttaman unelmaansa vapaaehtoisella toiminnallaan.

Millaisia tavoitteita tai visioita sinulla on vuodelle 2018?

EdelliseT kaksi kautta ovat olleet hieman katkonaisia, joten rohkea visioni on saada rytmi takaisin ja päästä uudelleen kehityksen polulle niin drivien kuin puttien osalta. Kyllä, myös puttien. Pitäähän miehellä olla unelmia.

Mikä tekee sinusta Viikingin?

Luonne. Periksi ei anneta ja kaveria ei jätetä pulaan!

Terveiset nykyisille ja tuleville jäsenille.

Aivan loistavaa toimintaa! Kiitos kaikille viikkareille muistoista, joihin voi palata sitten kiikkutuolissa! Uudet jäsenet toivotamme tervetulleeksi tekemään kanssamme lisää muistoja loistavien ihmisten parissa.

 

--

Timon tavoitat sähköpostitse osoitteesta This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. Koko hallituksen tavoitat osoitteesta This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it..

Tulevat tapahtumat

No events

Yhteistyössä